keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Me ollaan back!

Tauko olkoon ohi!

Muutettiin siis heinäkuun lopussa Keravalta Hyvinkäälle. Varjo sopeutui uuteen kotiin varsin mainiosti. Minulla alkoi työt melkein heti, joten pelkäsin ettei se ehtisi tottua uuteen kotiin ajoissa. Vaan kattia kanssa, kertaakaan ei ole jäänyt haukkumaan perään. Paitsi tietenkin muuton yhteydessä, mutta sekin vain siksi että ravattiin rapussa, tuotiin tavaraa ja lähdettiin taas eikä koiraraasua ehtinyt juuri edes moikata. Vaan kun muutto oli ohi ja elämä rauhottui, rauhottui koirakin.


Varjo aloitti ensimmäiset juoksunsa seitsemän kuukauden ja kolmen päivän ikäisenä. Oltiin juuri tuolloin Porissa isäni luona. Olihan tuo pitemmän aikaa antanut merkkiä siitä, että kohta jotain tapahtuu mutta tuolla sitten huomasin ensi kertaa vuodon. Juoksut sujuivat hyvin eikä Varjokaan ollut juuri moksiskaan niistä. Varjolla nyt siis ikää paria päivää päälle yhdeksän kuukautta.


Ollaan aloiteltu Varjon kanssa tottistelemaan enempi. Ihan ensiksi tahdon saada kontaktin ja seuraamisen kuntoon, sillä ne luo tärkeää pohjaa myös muille liikkeille. Pitäisi vielä kehittää jokin sopiva ja motivoiva palkkio tuolle. Kulissit sortuivat kun Varjo tajusin, että käytin palkkiona samoja nappuloita kuin se saa ruoka-aikoinaankin. Ja on muutenkin ollut pientä nirsoilua ilmassa neidillä.


Olisin tahtonut ottaa tätä postausta varten uusia kuvia ulkona, mutta minulla on aivan jäätävä flunssa ja ulkona sataa tälläkin hetkellä, joten saatte tyytyä arkistojen aarteisiin.





1 kommentti:

  1. http://evkzena.blogspot.com/2011/10/me-saatiin-haaste.html

    Teidät on haastettu ;)

    VastaaPoista