tiistai 7. kesäkuuta 2011

You were born to be my baby

Kamalaa, miten aina vain unohdan kirjoittaa tänne. Monasti on mielessä, että illalla päivitän, mutta sitten se taas jää. Mutta voin hyvällä omatunnolla sanoa, että on ollut niin paljon kaikkea muuta mietittävää elämässä.

Varjon kanssa ollaan puuhailtu paljon. Tai mitä nyt tuolla paahteessa jaksaa. Käytiin äsken vain piipahtamassa ulkona pissalla ja kumpainenkin oltiin aivan poikki. Tuulikin oli niin lämmin että mielummin olisi toivonut seisovaa ilmaa. Muulloin tästä nauttii, mutta koiran kanssa touhutessa toivoisi edes rahtusen viileämpää keliä. Mutta sitten sisällä sitä energiaa tuntuisi sitten riittävän loputtomiin. Vinkkejä miten saisi hyvin aktivoitua koiraa sisällä?

Sitten seuraa ruikutusta; musta tuntuu että olen jotenkin hurjan epäonnistunut koiranomistaja kun Varjo ei tunnu sittenkään mitenkään oppivan sisäsiistiksi. Pissoja tekee kyllä ulos, mutta kakat mielummin sisään. Paitsi jos se saa juosta vapaana, silloin tehdään kun hätä on suurin, mutta hihnassa se tuntuu vain odottavan sisälle pääsyä. En tiedä pitäisikö minun kieltää sisälle tekemisestä vai olla vain huomioimatta? Nyt tehdään jälkimmäistä. Ulkona sitten kehutaan koira taivaisiin. Varjo on kuitenkin aivan tuotapikaa jo 6 kuukauden ikäinen ja masentaa vain entisestään kun koirapalstoilla muut vain kehuvat miten 4 kuukautinen pentu on jo lähes sisäsiisti. Miksei me osata?

Varjon (ja meidän muidenkin) elämään tosin saattaa aivan tuota pikaa tulla kesän ajaksi muutos, joka voisi helpottaa kovasti sisäsiisteysopettelua. Mutta siitä en uskalla vielä kertoa sen enempää. Ylihuomenna käydään asiasta juttelemassa lisää. Sitten ehkä uskaltaa tännekin kertoa tai vaihtoehtoisesti voi ollakin ettei ole mitään kerrottavaa.

Loppuun muutama kuva Varjosta. Onhan se taas hitusen kasvanut.


 

Olkoonkin mikä tahansa sisälle ulostava pöhkö kusiluikkana, niin herranjestas tuo koira on rakas <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti